torstai 13. joulukuuta 2012

Virkkausharjoitus angry possu ;)

Eräänä kauniina päivän eksyin kangas kauppaan ja siellä käsiini sattui novitan joululehti. Siellä näin virkattavat angry bird pehmojen kuvat ja aattelin että noista meil lapset tykkäis. Lehti kalvo mieltä siellä kangaskaupassa kierrellessä ja päätin ostaa vaikken oo virkannu varmaan sitten ala-asteen, mutta koska sitten päätin että haluan nämä otukset lapsille, päätin myös osata tai oppia virkkaamaan.
Kirpparilta sitten tein ensin vihreän langan löytönä kun tarvin 6 vuotiaalle tyttöselleni villalankoja joilla sai harjoitella käsin ompelua...ja tämä yksi väri loisti euron pussissa. Ei ehkä ihan oikeaa "äätsi pöötsi pottun" (kuten pienimpäni sanoo) väriä, mutta kelpasi harjoitteluun.

Netistä etsin neuvoja ja tulos oli enemmän kuin mieleinen ja sen varasi 6 vuotias neitokainen heti, ennen kuin aloitinkaan tekemistä. Nyt sitä on sitten paijattu urakalla jokaisen 4 lapsen voimin ja lapset odottavat koska äiti tekee jokaiselle oman. =) Eli siinä olis sitten työtä jos olisi aikaa. =)



Ohjeessa silmät, korvat ja sieraimet olivat huopaa tai muuta, mutta halusin virkata ne koska mietin että kestäisivät näin kuitenkin paremmin meidän kovassa hoidossa.

 


3 kommenttia:

  1. Hieno possu! Minun pitäisi kanssa opetella virkkaamaan jotain muuta kuin isoäidin neliöitä, joku päivä... :)

    VastaaPoista
  2. Toi oli kyllä hauska ja lapset tosiaan tykänny. Nyt kokeilen jo tehdä seuraavaa, punaista lintua mutta ongelmana kun haluisin virkata silmät ja kulmatkin, mutta kun tosiaan en oo aijemmin virkannut, niin ei mitään tieota miten erimallisia juttuja virkataan. =D

    VastaaPoista
  3. Voi miten hienoja Angry Birdsejä! Itse en ole koskaan ollut mikään käsityöihminen, vaikka villasukat ja lapaset oon joskus onnistunut virkkaamaan =) Nuo on hyviä lahjaideoita lapsosille ;)

    VastaaPoista