maanantai 17. joulukuuta 2012

Punainen "ääksipööksi"

Seuraavana operaationa oli tehdä sitten pienimmälle punainen äätsipööksi. =) Hän on ihan hulluna noin sanotusti näihin lintuihin. Kaupoissa saa ihanat hepulikalatushöpötys kohtaukset ku näkee noita ja sen jälkeen kun ei saa, alkaa muuten vain hepulikohtaus. =)
Nyt on kuitenkin oma pöötsi jota jo kanteli mukanaan ennen kuin lintu sai nokan paikalleen. (en ollut kerinnyt hankkia keltaista villalankaa)

Ohjeessa jälleen oli vain töyhtö ja nokka, linnun lisäksi virkattuna mutta itse ajattelin tehdä kaiken virkkaamalla jos tämäkin sitten kestäisi riepottelua paremmin. Virkkasin siis myös pyrstön, silmät ja kulmatkin. Haasteena on se, etten todellakaan ole virkannut aikaisemmin, ennen possua ja koulussa mitä ehkä olen virkannut (vaikken muista virkanneeni), joten en tiedä miten erimallisia juttuja tehdään. Kuitenkin tämä on valmis nyt. Ja oppia ikä kaikki!



torstai 13. joulukuuta 2012

Virkkausharjoitus angry possu ;)

Eräänä kauniina päivän eksyin kangas kauppaan ja siellä käsiini sattui novitan joululehti. Siellä näin virkattavat angry bird pehmojen kuvat ja aattelin että noista meil lapset tykkäis. Lehti kalvo mieltä siellä kangaskaupassa kierrellessä ja päätin ostaa vaikken oo virkannu varmaan sitten ala-asteen, mutta koska sitten päätin että haluan nämä otukset lapsille, päätin myös osata tai oppia virkkaamaan.
Kirpparilta sitten tein ensin vihreän langan löytönä kun tarvin 6 vuotiaalle tyttöselleni villalankoja joilla sai harjoitella käsin ompelua...ja tämä yksi väri loisti euron pussissa. Ei ehkä ihan oikeaa "äätsi pöötsi pottun" (kuten pienimpäni sanoo) väriä, mutta kelpasi harjoitteluun.

Netistä etsin neuvoja ja tulos oli enemmän kuin mieleinen ja sen varasi 6 vuotias neitokainen heti, ennen kuin aloitinkaan tekemistä. Nyt sitä on sitten paijattu urakalla jokaisen 4 lapsen voimin ja lapset odottavat koska äiti tekee jokaiselle oman. =) Eli siinä olis sitten työtä jos olisi aikaa. =)



Ohjeessa silmät, korvat ja sieraimet olivat huopaa tai muuta, mutta halusin virkata ne koska mietin että kestäisivät näin kuitenkin paremmin meidän kovassa hoidossa.

 


maanantai 10. joulukuuta 2012

Korvapipo omalle ja naapurin pojalle, sekä tunika/mekko itselle

Naapurin 2 vuotiaalla oli synttärit. Niin ne on isoja poikia nuo meidän "vauvat" piakkoin se meidänkin pieni täyttää 2-vuotta. =) Kun naapurin pieni mies on niin auto-mies, ajattelin tehdä pipon hälle lahjaksi ja mukaan vaikka pikkuauto, mutta oma pieni poikani halusi myös sitten autolakin ja niinpäs tein sitten kaksin kappalein lakkeja.

Päällinen mustaa velouria, sisällä fleece vuori, aplikointiin käytetty samaa fleeceä sekä heijastin"nauhaa".




 
Sovituksessa oman jäpikkäni päässä.



Ja heti silmäleikkauksesta toivuttuani sen verran että pystyin jo ompelemaan, sain aikaiseksi tehtyä suunnitteilla olevan tunikan itselleni. Kaavat piirsin itse hiukan mittomalla omia paitojani. Silti ehkä olisi ollut tuhannesti apua valmiista kaavoista. =) Tosin, tämä nyt istuu kuitenkin lopuiltaan ihan kivasti ja väri kirkkaampi mitä kuvissa. Oikein raikkaan valoisan punainen, mitä tuo minun ihana sanasekoitus sitten tarkoittaneekaan. ;)
Kangas ohutta trikoota.



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Liebster Blog - palkinto

 
 
 
 
 
Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu, mutta voi myös tarkoittaa suosikkia.

Liebster-palkinnon tarkoituksena on saada huomio blogeille, joissa on alle 200 lukijaa.


 
1) Kiitä antajaa ja ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.


Kiitos Cami blogistasi Ihmevaate CaMini


2) Valitse viisi (5) blogia, joissa on alle 200 lukijaa ja kerro heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.


3) Toivon, että annat tämän eteenpäin viidelle suosikkiblogillesi. (Itse valitsin vain
monista suosikeistani tai seuraamistani blogeista 5 blogia.) =)

 

Tunnustukseni lähtee seuraaville blogeille: