lauantai 15. syyskuuta 2012

Syystakkeja!

Syksy se on tullut, kun kaikkialla näkyy oranssia ja on niin kirjavaa tuolla ulkona. Ilmathan koko kesänä ei ole kovin lämpöiset olleet, mutta kyllä tuolla jo on viileää, ettei ihan kesätakilla, jolla neidit on kulkeneet, joka päivä tarkene. Tekaisin sitten "pöytäliinasta" tällä kertaa kaksi takkia perheen neideille. Sisällä fleece, joka ostettu kappasvain, ohikulku matkalta jyskiin. Siellä oli tarjouksessa tuollaisia taivaallisen pirteitä syksyisiä fleece vilttejä joita hamstarin muutamat mukaani suhteellisen halvalla, halvemmaksi nuo tulivat mitä kaupasta jos olisin fleecen ostanut. ;)
Resorit kyllä hankittu ihan kangaskaupasta, samoten kun tällä kertaa myös vetoketjut.


Pienempi takki, koko noin 98cm.


 
Isompi takki kokoa 122cm.
 
 



 
Ja molempien takit pääsivät heti käyttöön ja ovat tykätyt. =)



perjantai 14. syyskuuta 2012

Uusi blogi, uudet kujeet!

Toivottavasti edellistä blogia seuranneille ei tulisi turhaa vaivaa siirtyä tänne seurailemaan tätä "päiväkirjaani" huseerauksistani, joille ikäväkseni ei ole ollut aikaa juurikaan useaan, useaan viikkoon. Sen mitä olen kerennyt tekemään, olen tehnyt vain tarpeeseen taikka pyynnöstä toisille ja edellisen blogini päivitys jäi lähes kokonaan elämäntilanteen vuoksi. Joka tapauksessa, nyt lähdemme liikkeelle uusin kuvioin, uudella nimellä jne. Tuntuu että tämä blogihommelisysteemi on aivan muuttunut, enkä tiedän kuinka tätä osaan käyttää, mutta harjoitellaan harjoitellaan.

Ensimmäiseksi lisäilen tänne takin, joka tosin varmaankin surukseni taitaa olla pieni kunhan päästään sellaisiin lukemiin lämpötiloissa että takille olisi käyttöä. Takin päällinen on "uudenveroisesta" ilmeisesti pöytäliinasta. Kangas siis oli todella hyväkuntoista puuvillaa. Vuoreksi löysin vanua jonka ompelin college kankaaseen kiinni. Huppuun en laittanut vanua koska usein meillä kitistään kun huput sitten ovat tiellä autossa istuessa ja autossa meidän lapset joutuvat toisinaan istumaan. ;)
Koskapa kangasta oli naftisti, koitin resoreilla pidentää hihoja, mutta siitä huolimatta hihat tuntuivat jäävän hiukkasen lyhkäiseksi omaan makuuni. Täytyy katsoa lähteekö tämä siis myyntiin juuri silloin kun olisi käytön aika. ;)

Takki ehkä arviolta kokoa 86-92cm, ehkä tarkemmin voisin kertoa jos sovittelisin pienelle miehelleni takkia. =)



Pahoittelut kuvien huonolaatuisuudesta. Tulevaisuudessa koitan saada paremman valon avuksi.