torstai 22. marraskuuta 2012

Angry bird hupparisetti

Netin pätkimisestä huolimatta, kokeilen jääräpäisesti lisäillä tämän päivän tuotuokset ja toisin sanoen hakkaan päätäni seinään ja saan  vain hermoni kireelle.

Tänään aamulla hiukan jälkeen 8 ryntäsin ensimmäistä pikku potilasta käyttämään terveyskeskuksessa, angiina, kotiin, ompelemaan kun ihanaakin ihanampi hoitaja tuli lapsille muka vain lääkärikäynnin ajaksi ja pystyikin jäämään hoitamaan muutamaksi lisä tunniksi. Sinä aikana sain loput paidan etuosan aplikoinnit valmiiksi, sekä huppariin aplikoinnin...housut surautin myös samaan syssyyn koska ovat niin nopeat tehdä. Sen jälkeen heräsikin toiseksi nuorin pieni kekäle. Unien aikana oli kuume noussut ja valitti kurkkuaan, sain viellä tälle päivälle ajan joka on ihmeellistä tänä päivänä että viellä iltapäivälläkin saa aikaa!! =D Angiina myös toiseksi pienimmällä. Nyt meitä on sitten kolme antibiootin popsijaa ja yksi onnellinen hupparin omistaja.


 

Hupparin kaava on aijemmasta perus paitojen kaavasta muokattu, huppu bongattu jostain muun paidan kaavasta ja päätin että onnistuvat. Aijemmin en ollut viellä koskaan tehnyt hupparia eikä oikein ollut tietoa miten oikeastaan tehtäisiin. Loppu tulokseen olen itse enemmän kuin tyytyväinen. ;) Osasin, vaikka ihan hyvin olisi voinut metsään mennä hupun kanssa.


 
Sovituksen jälkeen vaatteet jäivät pojan ylle, koska toinen kaksin käsin tauristki kiinni paitaansa kun koitin pois ottaa. Pitäköön päällään ja tehkööt ensimmäiset sotkunsa paidalle. ;)



 
Molemmat kankaat hankittu kirpparilta ja molemmat collegea. Toinen kangas oli iso pala josta kuulemma vanhin lapsi haluaa samanlaisen hupparin ja tätä punaista nyt ainakin riittää hänelle asti. Musta college taas oli sen verran pieni pala mut eipä kirpparilla maksanutkaan kuin parikymmentä senttiä. =)  



 
Molemmissa aplikoinneissa mustaosuus vanhemman lapsen vanhasta hyväkuntoisesta trikoopaidasta, valkoinen lahjoituksena äidiltäni saamasta collegesta ja keltaiset osat kangas tukusta joskus aikoinani hankkimaa velouria.

3 kommenttia:

  1. Ompa hieno! Meidänki pojalle kelpais varmasti!

    VastaaPoista
  2. Ihana böördi! Meidän neiti tahtois änkli pöödi-mekon!
    Mun blogissa ois sulle juttu http://ihmevaatecamini.blogspot.fi/2012/12/liebster-tarkoittaa-rakkain-tai.html

    VastaaPoista