Laitetaanpas tämäkin "tuotos" tänne, koska tämä on tullut tehtyä. Tykkään yhä käyttää pienellä miehellä bodyja, eikä niitä enää paljon ollut koska en ole aikoihin ostanut niitä lisää, mutta varsinkin näin kylmien ilmojen tultua tykkään paidan alle bodyn laittaa. Eipähän pieni massukka pullistele takin alla vain paljaana ja kylmänä. =) Ja koska meillä ei viellä paljon pottailla, ei bodyt haittaa menoa. Miten se onkin, että "tällä viimeisellä" ei ole niin kiirus mitään oppia. ;) Muiden kanssa olen ollut paljon aktiivisempi potan kanssa, samoin tuti on lähtenyt aijemmin, nyt meillä toista päivää ollaan ilman tutia. =D Olen kyllä niin ylpeä, lähinnä itsestäni kun illallakin sain pienen nukkumaan ilman tutia...enkä kyselystä huolimatta sortunut muruselle sitä antamaan, vaikka itsellä onkin todella haikea olo tämän suhteen.. =)
Kaava bodyssä omaa tuotosta. Nykyään tykkään ottaa vain mittoja lapsesta ja sen mukaan alkaa soveltamaan kaavoja. Kestäähän se pidempään kuin valmiista kaavoista tekeminen, mutta jostain syystä olen niin jääräpää että meen sieltä sitten missä aita on korkein ja hakkaan päätäni useita kertoja seinään. =) Tämä kuitenkin onnistui miltei täydellisesti ja istuu pojalle juuri niinkuin pitääkin.
Hihan kankaat ovat vanhemman poikani vanhasta hyvä kuntoisesta t-paidasta. ;) Dalmatialais kangas on peräisin kirpputorilta, resorit taas vanhoista äitiyshousuista. Kaikki mahdollinen voidaan siis ottaa käyttöön. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti